Kirjoittanut Japsu 20. helmikuuta 2010 kello 13:25
Tracon ry järjestää yhteistyössä Tampereen teekkarien roolipelikerho Excaliburin kanssa lauantaina 10. huhtikuuta Conconin – luento- ja verkostoitumistapahtuman vapaaehtoispohjalta toimivien yleisötapahtumien järjestäjille. Concon-seminaari järjestetään Tampereen teknillisellä yliopistolla Hervannassa. Concon on maksuton ja siihen ovat tervetulleita osallistumaan kaikki kiinnostuneet. Pyydämme tila- ym. järjestelyiden vuoksi ilmoittautumaan seminaariin ennakkoon.
Vapaaehtoisvetoisten yleisötapahtumien järjestäminen on hyvin laaja aihe, ja Concon on suunnattu laajalle kohderyhmälle. Avoin kutsu on lähetetty muun muassa rooli-, lauta-, kortti- ja strategiapelikerhoille, anime- ja mangayhdistyksille sekä demoscene- ja LAN-tapahtumien järjestäjäporukoille. Monia näiden harrastuspiirien tapahtumia yhdistävät osin päällekkäiset tekijäporukat, mutta toivotamme oikein mielellämme joukkoomme myös uusia tuttavuuksia.
Conconiin kuuluu aamupäivästä alkuiltaan kestävä luento-ohjelma sekä sen päätteeksi TTY:n välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla Teekkarisaunalla järjestettävä saunailta. Luento-ohjelmassa käsitellään laaja-alaisesti erilaisia yleisötapahtumien järjestämiseen liittyviä aiheita, kuten tila- ja talousasioita, viestintää, tekniikkaa, vapaaehtoistyövoiman käyttöä ja niin edelleen. Pyrimme tarjoamaan osallistujille hyvät puitteet oppia uutta ja jakaa tietojaan yleisötapahtumien järjestämisestä sekä verkostoitua muiden tapahtumaorganisaatioiden jäsenten kanssa.
Toivomme myös, että Concon ei jää tähän yhteen kertaan. Haluamme tehdä siitä säännöllisen perinteen ja toivomme muidenkin tapahtumaorganisaatioiden osallistuvan jatkossa sen järjestämiseen.
Valitettavasti Conconinkaan kanssa ihan kaikki ei mennyt kerrasta putkeen. Se onnistuttiin nimittäin tarkistuksista huolimatta epähuomiossa sijoittamaan samalle viikonlopulle Turussa järjestettävän Conklaavi-tapahtuman kanssa. Kummankaan tapahtuman siirtäminen ei tilavarausten vuoksi tässä vaiheessa ole enää mitenkään mahdollista. Helpottaakseni tällaisten kömmähdysten estämistä jatkossa pystytin Conconin suojiin yhteisen tapahtumakalenterin. Kalenterin rajaus on sama kuin Conconin, eli hyvin löyhä; kalenterissa voi ilmoittaa kaikista tapahtumista, joiden arvelee kohdeyleisöämme kiinnostavan.
Olen täyttänyt kalenteriin ulkomuistista joukon maalis-elokuussa järjestettäviä tapahtumia. Kalenterin tuottama ilo ja hyöty jää kuitenkin lyhytikäiseksi, ellei sitä päivitetä jatkossakin. Pyydänkin ilmoittamaan tapahtumistanne sähköpostitse (alla) heti, kun ajankohta on selvillä; myös suoria muokkausoikeuksia kalenteriin saa pyynnöstä.
Toivon näkeväni mahdollisimman monta yleisötapahtumien järjestämisestä kiinnostunutta seitsemän viikon päästä TTY:llä. Meidät Conconin tekijät tavoittaa sähköpostitse osoitteesta concon ät nakkikone piste org sekä irkistä kanavalta #concon (IRCnet).
Linkkejä
Ei kommentteja »
Kirjoittanut amoeba 8. tammikuuta 2010 kello 10:07
Vuoden eka coniteakokous oli nyt torstaina, mutta ensin lyhyesti viime vuoden parista viimeisestä kokouksesta: silloin aiheina ovat olleet ennakkolipunmyynti (josta ylistystä Japsulle ja muullekin tiimille), paidat, majoitus ja työvoiman organisointi. Tällä kertaa taas käytiin läpi seuraavia asioita:
- Ennakkolippujen myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Myös majoituspaikkoja on mennyt, paitoja ei vielä juurikaan. Katsottiin paitakuvan melko valmista luonnosta, eli sekin voitaneen joskus lähitulevaisuudessa julkistaa.
- Väki on hiukan vaihtunut, ja muutama vähän isompi tehtävä tarvitsisi tekijää. Jaettiin vähän vastuuta ja nakkeja, muun muassa tiedotukseen.
- Ohjelmaa on kohtuullisesti, tosin anime-puheohjelmaa haluttaisiin lisää.
- Raha on kivaa ja sitä tarvitaan vielä lisää. Avustushakemuksia, firmoja, työvoiman ruokintaa… niistä on pienet Traconit tehty.
- Lisäksi aiheina taustarakenteita, jotka eivät conikävijälle näy mutta järjestäjille sitäkin enemmän: työvoimanhallinta-softa ja conijärjestäjätapaaminen.
Lopuksi päätettiin mitä pienempien alaryhmien kokoontumisia tarvitsee pitää, ja, kuten aina, seuraava conitean kokousaika.
Tagit: Kokousraportit
Ei kommentteja »
Kirjoittanut Chiina 15. joulukuuta 2009 kello 13:49
Cosplayta alettiin pohtia jo kauan sitten. Muutaman istunnon jälkeen oli kisalle vedetty jo päälinjaukset, jotka tulevat aiheuttamaan useita erilaisia tunteita vastaavien kasvoilla, aina itse conin loppuun asti. Loppujen lopuksi päädyttiin siihen, että normaalin yksilö- ja parikilpailun sijasta Tracon esittelee ohjelmistossaan jopa kolme erilaista kisatyyppiä.
Perinteinen yksilökilpailu otti rinnalleen nettiversion. Yksilökisa on jaettu kolmeen eri alakategoriaan. Koska Animeconia ei ole, päätyi kokomme ja resurssiemme ansiosta Animeconille tyypillinen ryhmäkilpailu Traconiin. Emme kuitenkaan halunneet luopua Traconille perinteeksi muodostuneesta parikilpailusta, mikä osaltaan määräsi ryhmäkoon rajoituksiksi 2-15.
Cosplay-kilpailijoiden eduista on vihdoin päästy jonkinasteiseen yhteisymmärrykseen. Nyt voidaan varmuudella sanoa heidän saavan kisapäivänsä ilmaiseksi ja halutessaan toisen päivän alennetulla hinnalla. Tämä toi tietenkin oman ristiriitansa ennakkolipunmyyntiin, mutta onneksi sekin saatiin pienellä säädöllä sommiteltua. Jos kävijä on ostanut liput ennakkoon ja päättääkin ilmoittautua kisaan, maksetaan ylimääräinen summa conissa takaisin.
Osa tuomareista on jo saatu haviteltua, työntekijöiden värväys alkaa pikkuhiljaa tulla ajankohtaiseksi, juontajat ovat tarkkaan harkittuina ja palkintoja varten on ideahattu laitettu päähän. Työ ei ole lähelläkään päätöstään, pikemminkin päinvastoin.
Kysymyksiä on tullut runsaasti ja yritän tässä nyt täsmentää muutamaa asiaa.
Puvun ja esityksen osallistumisoikeus on jäänyt hieman epäselväksi. Kisaan saa osallistua itse tehdyllä puvulla, jolla kilpailija ei ole vielä sijoittunut palkintosijoille tai saanut kunniamainintoja missään cosplay-kisassa. Saman hahmon samalla asukokonaisuudella saa osallistua, mikäli kyseessä on käytännössä eri puku kuin aikaisemmin voittanut. Tämä sääntö pätee kaikkiin muihin kisoihin paitsi nettipukukisaan. Ryhmäkisaan ei myöskään saa osallistua aiemmin palkinnoille yltäneellä esityksellä. Esityksen ei tarvitse sopia conin teemaan, mutta sen on noudatettava asetettuja rajoituksia.
Nettipukukisaan ei voi ilmoittautua erikseen itse, vaan conin nimittämä cosplay-agentti valitsee kisaajat. Erityisiä vaatimuksia ei ole, vaan kisaan tarvitaan vain valituksi tuleminen. Kisaan voi tulla valituksi millä tahansa asukokonaisuudella, vaikka haltijana tai hevosena.
Tagit: Cosplay
Ei kommentteja »
Kirjoittanut Japsu 7. joulukuuta 2009 kello 23:16
Traconin juuri avattu ennakkolippukauppa on pitänyt muutaman viikon ajan tekniikka- ja tiedotustiimin, pääjärjestäjät ja lipunmyyntivastaavan kiireisinä. Ensi näkemältä ei aavistaisi, kuinka paljon käytännön yksityiskohtia lipunmyynnin järjestelyihin ja erityisesti ennakkolipunmyyntiin postitse liittyy. Suoraan sanoen työmäärä yllätti meidätkin totaalisesti.
Onneksi vaikein on nyt takana: käytännöt on sumplittu selville ja nuijittu läpi, rannekkeet on tilattu ja saatu ja ne tukkivat parhaillaan olohuoneeni pöydän. Ennen kaikkea ennakkolippujen verkkokauppa on nyt suunniteltu, toteutettu ja läpikotaisin testattu. Tässä vaiheessa voi pieni koodari hieman huokaista helpotuksesta, ennen kuin työ jatkuu tilivientidatan käsittelyn ja asiakkaalle – Teille – lippujen mukana lähtevän tilauskirjepohjan väsäämisen merkeissä.
Tracon vastaa näin Desuconin haasteeseen toteuttaa helppokäyttöinen lippukauppa. Itse uskaltaisin sanoa tässä onnistuneemme, mutta lopullisen tuomion tästä annatte tietenkin te, rakkaat kävijämme: Pyydän lähettämään kaikki mahdolliset lippukauppaan liittyvät risut ja ruusut meille sähköpostitse osoitteeseen tekniikka10 ät tracon piste fi. Palautteenne luetaan, siihen vastataan ja se otetaan huomioon viimeistään seuraavan tapahtuman lippukauppaa pystytettäessä.
Nyt, pidemmittä puheitta – tilatkaa ennakkolippuja ja tehkää näin koodari iloiseksi! ^_________^;
5 kommenttia »
Kirjoittanut amoeba 8. marraskuuta 2009 kello 15:21
Traconista päävastuussa on Conitea, joka kokoustaa kahden-kolmen viikon välein. Näissä postauksissa kerrotaan lyhyesti, miten tapahtuman tekeminen edistyy. Tämänkertainen kokous oli muuten jo järjestyksessä kolmastoista.
- Tämän hetken isoin uutinen on, että ensi viikolla mennään allekirjoittamaan sopimus tiloista. Kunhan nimet on papereissa, tulee asiasta varmasti oma ilmoituksensa.
- Majoitusta on ruvettu laittamaan alulle. Paikkoja saadaan toivottavasti useampi sata.
- Lipunmyynnin suunnittelu on hyvin käynnissä. Paljon tarvitsee kuitenkin sen suhteen säätää, ja ensi viikon aikana siitä pidetään oma kokouksensa.
- Muita aiheita olivat myös haettavat avustukset ja kunniavieraat.
Tagit: Kokousraportit
Ei kommentteja »
Kirjoittanut Japsu 7. lokakuuta 2009 kello 02:22
Parin kuukauden eläimellisen puurtamisen jälkeen Tracon V:n web-sivusto on viimein pystyssä. Tässä vaiheessa sopiikin siis kohdistaa syyttävä sormi niihin, jotka ovat jollain tavalla osallistuneet tämän hirviömäisen Web 2.0 -multimediakokemuksen tuottamiseen:
Aura Ijäs on tamperelainen sarjakuvataiteilija ja Japan Pop -lehden avustaja. Aura on piirtänyt Tracon V -tapahtuman maskotit, jotka näet sivuston vasemmassa ylälaidassa.
Elli Ojaniemi opiskelee Tampereen teknillisessä yliopistossa, mutta oikeasti hänkin on taiteilija. Elli harrastaa niin monia asioita, että lista on aina liian pitkä tällaisiin lyhyisiin esittelyihin. Elli on suunnitellut ja toteuttanut suurimman osan sivuston graafisista elementeistä.
Jussi Sorjonen ja Miika Ojamo opiskelevat tietojenkäsittelyä Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Santtu Pajukanta tietotekniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Jussi, Miika ja Santtu vastaavat sivuston teknisestä toteutuksesta ja teeman sovituksesta. Nämä nuoret miehet JUOKSEVAT kun sivusto jostain kumman syystä sanoo sinulle “nyt ei pysty”.
Jaana Parviainen on yleisötapahtumien järjestämistä ja monenlaista kuvataidetta harrastava, aikuislukiota viimeistä vuotta käyvä jatkuvasti jotain puuhaava nuori nainen. Jaanan käsialaa on muun muassa sivuston taustalla komeileva maisema. Tiedotuksesta vastaavana pääjärjestäjänä Jaana on myös tuottanut suurimman osan sivuston sisällöstä apunaan tapahtuman tiedotusvastaava Elina Halme.
Web-tiimin työ jatkuu: uutiset ja blogi eivät päivitä itse itseään, ohjelmasta ja järjestelyistä olisi varmasti mukava kuulla lisääkin, ja huhu kertoo että tulossa saattaa olla myös ennakkolippujen verkkokauppa. Kannattaa siis pysyä kuulolla!
Ei kommentteja »
Kirjoittanut Japsu 21. syyskuuta 2009 kello 21:35
Tracon V löytyy nyt myös Facebookista! Voit kertoa maailmalle hyvissä ajoin osallistuvasi ensi vuoden hirviömäisimpään roolipeli- ja animetapahtumaan ruksaamalla tapahtumasivulta valintaympyrän Your RSVP — Attending.
Ei kommentteja »
Kirjoittanut Japsu 20. syyskuuta 2009 kello 22:24
Luet Tampereella 3.-4. heinäkuuta 2009 järjestettävän roolipeli- ja animetapahtuma Tracon V:n conitean eli järjestelytoimikunnan blogia. Tähän blogiin conitean jäsenet kirjoittavat näkemyksiään conista ja sen järjestelyistä ja valottavat ennen tapahtumaa, sen aikana ja sen jälkeen tapahtuman eteen tehtävää työtä.
1 kommentti »